Nykyinen systeemi on kuin rikostutkija joka etsii työttömän tekemiä virheitä, joista pääsee rankaisemaan

Arto Nissinen kirjoittaa Savon Sanomissa 24.3.2023 TE-toimiston päätöksestä jota ei voi kumota.

Kirjoituksessa kerrotaan siitä kuinka koronapandemia iski ammattikuntaan lujaa ja henkilö jäi työttömäksi maaliskuussa 2020. TE-palveluilta saatu lupa opiskella työttömyysetuudella 24 kk, amk-tutkinto on 36kk pituinen. Jotta henkilö saisi työttömyysetuutta koko opiskeluajalta oli hänen opiskeltava tuplatahtia ja kesät olla palkkatyössä jotta tukikuukaudet riittäisi. Kesätyön aikana tukikuukaudet voivat siis olla ns tauolla, niitä ei muutenkaan makseta loma-ajalta.

TE-toimistolle ja kassalle kesätyöstä oli ilmoitettu. Henkilö oli unohtanut soittaa ”tarkan puhelinsoiton” TE-toimistolle ensimmäisenä kesätyöpäivänä ja sen seurauksena tukikuukaudet juoksivat kokoajan, vaikka tukea ei maksettu.

Henkilö laski että saa tutkintonsa valmiiksi heinäkuussa 2023 kunhan on kesätyössä taas 4kk. TE-toimisto ilmoitti tammikuussa että tukiaika loppuu maaliskuussa. Mitään joustoa ei asiaan löytynyt eikä päätöksestä voi valittaa.

Kirjoitus on luettavissa kokonaisuudessaan täältä: https://www.savonsanomat.fi/paakirjoitus-mielipide/5811690

Oma vastaukseni jonka Savon Sanomille lähetin tulee tässä:

 

 

Yhden puhelinsoiton puuttumisen ei pitäisi aiheuttaa niin isoja seurauksia kun tässä tapauksessa on käynyt.

Pahimmassa tapauksessa tällainen voi aiheuttaa sen että opinnot keskeytyvät eli henkilö ei koulutuksesta valmistu eikä pääse töihin. Tämä tuskin on kannattavaa yhteiskunnankaan kannalta.

Tämän kaltaiset päätökset voivat lannistaa ja saada aikaan sen että työtön ei viitsi tai halua enää edes yrittää kun kapuloita tulee rattaisiin sitä enemmän mitä enemmän jotain yrittää, järjen käyttö puuttuu TE-toimiston päätöksistä.

Sellaistakin on käynyt että rahat on katkaistu TE-toimiston oman mokan takia, ei siksi että asiakas olisi jättänyt jotain tekemättä. Näistä ei seuraa TE-toimistolle mitään sanktioita mutta jos asiakas tekee virheen niin sanktiot tulevat saman tien.

Nykyinen systeemi on kuin rikostutkija joka etsii työttömän tekemiä virheitä, joista pääsee rankaisemaan.

TE-palveluiden kuuluisi mielestäni olla sellaisia joka kannustaisi työtöntä hakemaan töitä, opiskelemaan tai tekemään mitä tahansa muuta kuin jäämään vain kotiin. Nykyinen systeemi ei tätä tee joten se täytyy saada muutettua, päätöksiin tulee saada joustavuutta ja järjenkäyttöä.

Teija Vesanen

eduskuntavaaliehdokas, Vapauden liitto

%d bloggaajaa tykkää tästä: