Olen joutunut Kuopion alueella eläkeläismiehen vaalihäirinnän kohteeksi.
Vaalihäirinnän kohteena on uuden puolueen, Vapauden liiton ehdokas Teija Vesanen (58) joka on ensimmäistä kertaa eduskuntavaaliehdokkaana.
Mies ilmoitti että osa vaalitauluista on poistettu ja kyseinen henkilö on antanut ymmärtää että jatkaa vaalihäirintää joka kohdistuu nimenomaan minun vaalimainoksiini.
Vaalihäirinnästä on tehty rikosilmoitus koska ehdokkaiden vaalityötä ei saa häiritä tai käyttää omankäden oikeutta kuten poistella/tuhota ehdokkaiden mainoksia.
On kohtuutonta ja järkyttävää joutua tällaisen uhriksi koska yritän vain ajaa Suomen ja suomalaisten asioita parempaan suuntaan. Mielipiteitä toki saa sanoa ja usein ne herättää myös tunteita mutta toisen kampanjan häiriköinti ei ole oikein.
Toivon ja toivotan kaikille eduskuntavaaliehdokkaille vaalirauhaa ja tsemppiä vaaleihin!
Lisää tietoja vaalihäirintä tapaukseen
Ymmärsin itsekin vasta ylen yhteydenoton jälkeen että vaalihäirintää harrastava eläkeläismies ei ole kuka tahansa.
Kyseessä on siis Martti Ruokolainen joka on työskennellyt ulkoministeriössä ja ollut eurooppatiedottajana, henkilö on myös ollut ehdokkaana aiemmin sdp:n listoilla. Sdpkuopion sivustolla olevassa kirjoituksessa henkilöä kuvataan EU-asiantuntijaksi.
Suora linkki facebook julkaisuun jossa Ruokolainen rikoksensa tunnustaa ja antaa ymmärtää että aikoo jatkaa toimintaansa

Tämä tekee asian vieläkin vakavammaksi että vaalihäirintää tekee mies joka on ollut mitä ilmeisemmin tietoinen siitä mitä on tekemässä.
Olen siis käynyt joko itse tai tukiryhmäni porukka tässä lähistöllä olevat taulut läpi ja tehdaskadun taulu oli nurin, jalat katki ja saaristokadun taulu oli eri kohdassa (ja numeropuoli väärään suuntaan) mihin sen olen vienyt eli ilmeisesti Ruokolainen on taulun palauttanut suunnilleen sinne mistä taulun ottikin. Saaristokadun taulusta on ilmeisesti ollut kyse tuossa Ruokolaisen tapauksessa, Tehdaskadun mainoksen jalkojen katkeamiseen on vaikea sanoa mitään koska siitä ei suoraan ole mitään todisteita tms että juuri tämä henkilö olisi sen tehnyt mutta epäilykset toki herää kun facebook kommentissaan antoi ymmärtää että jatkaa vaalimainosteni poistamista.
Poliisilta en ole vielä yhteydenottoa saanut eli en tiedä ovatko olleet jo yhteydessä Ruokolaiseen.
Yle aikoi soittaa kyseiselle henkilölle ja kysellä perusteluita miksi henkilö on lähtenyt tällaiseen toimintaan.
Tekstiin lisätty: Lisää tietoja vaalihäirintä tapaukseen tekstit 22.3.2023, lisätty myös tieto että vaalimainos ei ollut pelkästään eri kohdassa saaristokadulla vaan se oli myös numeropuoli väärään suuntaan.